Käytössä oleva maatalousmaa
1.1. Yhteenveto tilaston tietosisällöstä ja käyttötarkoituksesta
Käytössä oleva maatalousmaa -tilasto sisältää kalenterivuonna 2009 viljeltyjen tärkeimpien viljelykasvien, kesannon ja muun käytössä olevan maatalousmaan pinta-alat Suomessa. Tilasto kuvaa kasvinviljelyn laajuutta maassamme. Tietojen pääasiallisia käyttäjiä ovat hallinto, tutkimus ja neuvonta sekä maatalousyrittäjät ja elintarviketeollisuus. Tietoja käytetään suunnittelun, päätöksenteon ja sen seurannan lisäksi muun muassa opetukseen ja tutkimukseen. Tietoja toimitetaan myös Eurostatille.
1.2. Käsitteet
Syysvehnä sisältää myös syysspelttivehnän.
Kevätvehnä sisältää myös kevätspelttivehnän.
Seosvilja sisältää useampia viljalajeja. Seosviljaan kuuluvat myös seoskasvustot, joissa viljan lisäksi palko- tai valkuaiskasveja.
Muut viljat sisältää ruisvehnän, tattarin, maissin ja muut viljat.
Herne sisältää kuivana korjattavan ruoka- ja rehuherneen.
Puutarhakasvit sisältää avomaalla tuotetut vihannekset, mansikan sekä alle 5-vuotiset koristekasvit sekä leikkovihreän ja -havun.
Muut kasvit -ryhmän kasvilajit voivat vaihdella. Ryhmä sisältää tällä hetkellä mm. hampun, ruistankion, virnan sekä siemenmausteiden (paitsi kumina) viljelyyn käytetyn alan.
Viljelty ala sisältää viljakasvien, nurmien (alle 5 vuotta), herneen, perunan, sokerijuurikkaan, rypsin ja rapsin, kuminan, öljy- ja kuitupellavan, ruokohelpin, vihantaviljan sekä avomaan puutarhakasvien ja muiden kasvien viljelyyn käytetyn alan.
Nurmet vähintään 5 vuotta –ryhmä sisältää yli 5 vuoden ikäiset kuivaheinä-, säilörehu-, tuorerehu- ja laidunnurmet. Se sisältää myös luonnonniityt ja -laitumet, hakamaat, suojavyöhykenurmet sekä suojakaistat.
Monivuotiset puutarhakasvit sisältää omena- ja hedelmäpuut, marjakasvit, taimitarhat, siirtonurmet, ja koristepajun. Monivuotisiin puutarhakasveihin kuuluvat lisäksi avomaalla kasvavat yli 5 vuoden ikäiset koristekasvit sekä leikkovihreä ja –havu.
Kasvihuoneviljely sisältää kaiken Suomessa puutarhakasvien viljelyyn käytetyn kasvihuonepinta-alan. Ala saadaan puutarhayritysrekisteristä.
Käytössä oleva maatalousmaa sisältää viljellyn alan, kesannon, vähintään viiden vuoden ikäiset nurmet, monivuotiset puutarhakasvit, kasvihuoneviljelyn ja kotitarvepuutarhan.
1.3. Luokitukset
Kunkin kasvin viljelyala esitetään tuhansina hehtaareina koko maan tasolla sekä työvoima- ja elinkeinokeskuksittain. Alueluokitus perustuu maatilan talouskeskuksen sijaintikunnan perusteella määräytyviin alueisiin. Aluejako vastaa tilastointivuoden tilannetta 1.1.
1.4. Tietolähteet
Tietolähteenä on pääosin Tiken (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksen) maatilarekisteri, jonka tietosisällöstä suurin osa perustuu maaseutuelinkeinohallinnon viranomaistoimintojen yhteydessä viljelijöiltä kerättyihin tietoihin.
1.5. Lait, asetukset ja suositukset
Tiken tilastotuotanto perustuu lakeihin maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksesta (1200/1992), maaseutuelinkeinotilastoista (1197/1996) ja maaseutuelinkeinorekisteristä (1515/1994) sekä tilastolakiin (280/2004). Lisäksi EU:n asetukset 959/93 ja 837/90 sisältävät käytössä olevan maatalousmaan tilastointia koskevia velvoitteita.
2. Tilastotutkimuksen menetelmäkuvaus
2.1. Tilaston perusjoukko
Käytössä oleva maatalousmaa -tilaston tiedot perustuvat pääosin maatilarekisteriin. Rekisterin perusjoukko sisältää kaikki ne maataloustuotantoa harjoittavat maatilat, joilla on käytössä olevaa maatalousmaata vähintään yksi hehtaari tai joilla on kotieläimiä vähintään yhden kotieläinyksikön verran.
2.2. Tutkimusasetelma ja tiedonkeruu
Pääosa maatilarekisterin viljelypinta-alatiedoista saadaan maaseutuelinkeinorekisteriin kuuluvasta yhdennetystä hallinto- ja valvontajärjestelmästä (IACS). Tukea hakemattomien tilojen osalta pinta-alatiedot on kerätty suoraan viljelijöille kohdistetulla tilastokyselyllä. Vuonna 2009 maatilarekisteriin kuului noin 64 200 maatilaa.
Muista kasviryhmistä poiketen kuivaheinä-, säilörehu- ja tuorerehunurmialat ovat laskennallisia. Nurmialan erittelyä käyttötarkoituksen mukaan ei saada IACSista, vaan se perustuu lokakuussa suoritetun satotiedustelun tuloksiin. Satotiedustelussa viljelijöiltä kysytään nurmen käyttötarkoitus ensimmäisen sadon käyttötavan mukaan. Satotiedustelu on otantatutkimus, jossa otantamenetelmänä käytetään ositettua otantaa. Vuonna 2009 otoskoko oli noin 6 000 tilaa. Satotiedustelulla kerätyt tiedot estimoidaan käyttämällä normaalia ositetun satunnaisotannan korotuskerroinestimointia. Tarkempi menetelmäkuvaus sisältyy Viljelykasvien sato -laatuselosteeseen.
Kasvihuoneviljelyyn käytetty ala saadaan puutarhayritysrekisteristä.
3. Tietojen oikeellisuus ja tarkkuus
Käytössä oleva maatalousmaa- tilaston pinta-aloja voidaan pitää varsin luotettavina, sillä maatilarekisterin kattavuus on lähes 100 prosenttia ja maaseutuelinkeinorekisteriin kuuluva IACS kattaa noin 98 prosenttia kaikista maataloustuotantoa harjoittavista maatiloista. Lisäksi ennen maataloustukien maksua tietojen oikeellisuus tarkistetaan erilaisin menetelmin.
Pyöristyksistä johtuen taulukoissa esitetyt kokonaisalojen summatiedot eivät välttämättä täsmää.
4. Julkaistujen tietojen ajantasaisuus ja oikea-aikaisuus
Käytössä oleva maatalousmaa -tilasto on lopullinen, ja se kuvaa Suomen kasvintuotannon laajuutta. Tilasto valmistuu tilastointivuoden marras- joulukuussa.
5. Tietojen saatavuus ja läpinäkyvyys
Käytössä oleva maatalousmaa –tilasto on saatavilla Tiken Matilda-tietopalvelussa www.matilda.fi sekä Maatilatilastollisessa vuosikirjassa. Tilasto on julkaistu vuosilta 2002 - 2008 maataloustilastotiedote-julkaisussa ja sitä ennen Tietokappa-julkaisussa.
6. Tietojen vertailukelpoisuus
Viljelykasvialoja on tilastoitu vuosittain vuodesta 1920 alkaen. Ennen vuotta 1995 pinta-alatiedot perustuivat otantatutkimuksiin sekä 10 vuoden välein tehtyihin kokonaistutkimuksiin. Kasvien viljelylaajuuksien muuttuessa myös tilastoitavat kasvilajit ovat jonkin verran muuttuneet. Tilastointi tarkentui vuonna 1995, mistä lähtien viljelyalat ovat perustuneet IACSista saataviin kokonaispinta-aloihin. Vuodesta 2000 lähtien kokonaispinta-alat sisältävät myös tukea hakemattomien tilojen alat. Kasvien viljelylaajuuksien, käyttötarkoituksen ja tukipolitiikan muuttuessa myös tilastoitavat kasviryhmät muuttuvat tarpeen mukaan.
Ennen vuotta 1995 termi Viljelty ala ja kesanto oli hyvin lähellä termiä Käytössä oleva maatalousmaa. Termi Käytössä oleva maatalousmaa tuli käyttöön vuonna 1995, jolloin kasviryhmittelyyn tuli uusi ryhmä Muu käytössä oleva maatalousmaa. Se aiheutti kaksi muutosta; 1) Nurmikasvit kohdasta poistettiin yli viiden vuoden ikäiset nurmet ja 2) Puutarhakasvi kohdasta poistettiin monivuotiset puutarhakasvit. Tällöin yli viiden vuoden ikäiset nurmet ja monivuotiset puutarhakasvit siirtyivät Viljelty ala-ryhmästä (nurmista ja avomaan puutarhakasveista) Muu käytössä oleva maatalousmaa ryhmään.
Vuosina 2005 -2008 tilastossa oli kohta Hoidettu viljelemätön pelto, joka poikkesi kesannosta sille asetettujen tukiehtojen osalta.
7. Selkeys ja eheys/yhtenäisyys
Käytössä oleva maatalousmaa -tilastossa esitetty puutarhakasvien viljelyala saattaa hieman poiketa puutarhayritysrekisterin viljelyalasta. Yleensä kasvikohtainen viljelyala on hieman suurempi puutarhayritysrekisterissä kuin maatilarekisterissä. Ero johtuu rekistereiden erilaisesta luonteesta ja luokittelusta.
Tike julkaisee vuosittain myös käytössä olevan maatalousmaan ennakkoarvioita. Ennakkoarviot perustuvat IACSista saataviin ennakollisiin viljelyaloihin. Ensimmäinen koko maata koskeva arvio julkaistaan kesäkuussa. Kesä-heinäkuun vaihteessa arvio tarkennetaan koskemaan myös työvoima- ja elinkeinokeskuksia. Lisäksi Tiken julkaisemaa ennakollista syyskylvöalaa voidaan pitää syysvehnän- ja rukiin osalta ennakollisena arviona niiden viljelyalasta. Tiedot perustuvat viljelijöiden antamiin tietoihin satotutkimuksen yhteydessä. Syysviljoista sekä kevätkylvöistä on maatila- ja satotutkimusten yhteydessä kysytty myös suorakylvöaloja. Suorakylvön osuus syyskylvöaloista on saatavilla vuodesta 2003 ja kevätviljojen ja rypsin osalta vuodesta 2005 alkaen.
Päivitetty
23.12.2009Tilaston laatuselosteet
- Käytössä oleva maatalousmaa (23.12.2009)
- Käytössä oleva maatalousmaa (08.12.2009)
- Käytössä oleva maatalousmaa (25.01.2008)
- Käytössä oleva maatalousmaa (17.12.2010)