Maidontuotanto nousussa, tuottajahinnat laskussa

Maidontuotanto kääntyi vuonna 2009 kasvuun, ja tuotanto lisääntyi yhdellä prosentilla 2 264 miljoonaan litraan. Maidon tuottajahinta laski samalla 10 prosenttia. Kananmunia tuotettiin vähemmän kuin edellisvuonna. Myös kananmunien tuottajahinnat kääntyivät laskuun. Tiedot ovat Tiken (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus) vasta valmistuneista tilastoista.
Maidontuotannon alamäki taittui
Maidontuotanto on vähentynyt kuutena edellisvuonna, mutta viime vuonna se kääntyi hienoiseen nousuun. Maitoa tuotettiin 2 264 miljoonaa litraa, mikä on noin prosentin ja 25 miljoonaa litraa enemmän kuin vuonna 2008.
Meijerit vastaanottivat maitoa 2 215 miljoonaa litraa. Luomumaidon tuotanto lisääntyi edellisvuodesta vajaalla viidellä prosentilla 29 miljoonaan litraan. Maatiloilla käytettiin maitoa noin 49 miljoonaa litraa. Maatilakäyttö sisältää pääasiassa maidon, joka käytetään maatilojen omassa ruokataloudessa sekä kotieläimille annetun maidon.
Maidontuottajien määrä väheni vajaa kuusi prosenttia vuoden aikana. Joulukuussa 2009 maidontuottajia oli 11 244 eli 650 tuottajaa vähemmän kuin edellisvuonna. Luomumaidontuottajia oli 123.
Joulukuussa 2009 lypsylehmiä oli 285 830, mikä on vajaa prosentti vähemmän kuin edellisvuoden vastaavana ajankohtana. Lypsylehmien keskituotos nousi 7 850 litraan lehmää kohti, kun se vuonna 2008 oli 7 770 litraa.
Maidon tuottajahinta laski kymmenyksen
Vuonna 2009 maidon tuottajahinta putosi 10 prosenttia edellisestä vuodesta. Viime vuonna maidosta maksettiin tuottajille keskimäärin 38,82 senttiä litralta.
Hinnan laskusta huolimatta maidon nimellinen tuottajahinta oli viime vuonna 2000-luvun toiseksi korkein. Tuottajahinnassa oli piikki ylöspäin vuonna 2008, jolloin maidosta maksettiin 42,99 senttiä litralta.
Maidontuottajan maidosta saamaan hintaan vaikuttavat lisäksi kalenterivuoden jälkeen maksettavat jälkitilit sekä tuotetun maitomäärän perusteella maksetut tuotantotuet. Niitä ei ole huomioitu tämän tiedotteen luvuissa. Vuonna 2009 tuotantotukia maksettiin keskimäärin 7,32 senttiä litralta. Tilasto viime vuoden jälkitileistä valmistuu loppukeväästä. Vuonna 2008 jälkitiliä maksettiin keskimäärin 1,80 senttiä litralta.
Kananmunien tuotanto notkahti
Kananmunia tuotettiin viime vuonna vähiten sitten 1960-luvun puolivälin jälkeen. Tuotanto väheni 7,5 prosentilla 53,9 miljoonaan kiloon. Kananmunantuotannon vähenemiseen vaikutti muun muassa salmonellaepidemia. Tuotannon lasku oli nopeinta kolmannella vuosineljänneksellä
(-10 %), mutta se hidastui viimeisellä neljänneksellä (-4 %). Pakkaamoiden vastaanottama kananmunamäärä oli 53,4 miljoonaa kiloa. Kananmunien suoramyynti ja käyttö maatiloilla oli noin 0,5 miljoonaa kiloa.
Pakkaamoiden vastaanottamista kananmunista A-luokan kananmunia oli 94 prosenttia ja B-luokan kananmunia 6 prosenttia. A-luokan kananmunista häkkikanaloissa tuotettiin 75 %, lattiakanaloissa 22 % ja luomukanaloissa 3 %. Häkkikanaloissa tuotettujen kananmunien määrä väheni (-12 %) kun taas lattiakanaloissa (+12 %) ja luomukanaloissa (+12 %) tuotettujen kananmunien määrä lisääntyi viime vuonna. Häkkikanaloiden tuotantomäärä sisältää myös virikehäkeissä tuotettujen kananmunien määrän.
Kananmunien tuottajahinta kääntyi laskuun
Kananmunien tuottajahinta kääntyi vuonna 2009 laskuun kolme vuotta kestäneen nousun jälkeen. Viime vuonna A-luokan kananmunista maksettiin tuottajille keskimäärin 90 euroa sadalta kilolta eli 6 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2008.
Vuonna 2009 pakkaamot maksoivat tuottajille häkkikanaloissa tuotetuista munista keskimäärin 83 €/100 kg, lattiamunista 91 €/100 kg ja luomumunista 251 €/100 kg. Vuoteen 2008 verrattuna lattiamunien tuottajahinnat laskivat 11 prosenttia. Häkkimunien hinnat laskivat 6 prosenttia ja luomumunien hinnat nousivat 6 prosenttia.
Hinnan laskusta huolimatta A-luokan kananmunien nimellinen tuottajahinta oli viime vuonna 2000-luvun toiseksi korkein. Korkeinta tuottajahintaa, 96 €/100 kg, maksettiin vuonna 2008.
Taustatietoja tilastoista
Tiedot meijereiden vastaanottamasta maitomäärästä, maidon tuottajahinnasta ja maidontuottajien lukumäärästä perustuvat meijereille tehtyihin kyselyihin. Tiedot kananmunapakkaamoiden vastaanottamista kananmunamääristä sekä tuottajahinnoista perustuvat pakkaamoille tehtyihin kyselyihin. Maidon ja kananmunien maatilakäytön osalta tiedot kerätään viljelijöiltä kerran vuodessa otostutkimuksella.
Tiedotteeseen liittyvät tilastotaulukot löytyvät Matilda-maataloustilastopalvelusta: Maataloustuotteiden tuottajahinnat, Meijeritilasto, Maidon kokonaistuotanto ja Kananmunien tuotanto
Lisätietoja
Hintatilastot: tutkija Elina Seppälä, puh. 020 77 21313
Tuotantotilastot: aktuaari Sanna Vuorisalo, puh. 020 77 21379
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@mmmtike.fi
