Ruokaperunaa maatilojen varastoissa 124 miljoonaa kiloa
Ruokaperunavarastojen tilastointi siirtyi lokakuussa ProAgrialta Tikeen (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus), ja uudistuneen tilaston perusteella maatilojen varastoissa oli tammikuun puolivälissä jäljellä ruokaperunaa 124 miljoonaa kiloa.
Varastot huventuneet syksystä 68 miljoonalla kilolla
Tammikuun puolivälissä maatilojen varastoissa oli 124 miljoonaa kiloa ruokaperunaa, lokakuussa 192 miljoonaa kiloa. Ruokaperunamäärä oli vähentynyt 23 miljoonan kilon kuukausivauhtia loka-tammikuun välillä eli yhteensä 68 miljoonalla kilolla.
Viime vuoden tammikuuhun verrattuna varastossa oli ruokaperunaa vajaa 6 miljoonaa vähemmän, mutta varastomäärät eivät ole suoraan verrannollisia kyselymenetelmän muutoksen johdosta.
Viime vuoden perunasato edellisvuotista pienempi
Tiken satotilaston mukaan viimevuotinen ruoka- ja ruokateollisuusperunasato oli 384 miljoonaa kiloa eli 5 miljoonaa kiloa pienempi kuin vuonna 2007. Ruokaperunaa tuotettiin 3 ja ruokateollisuusperunaa 2 miljoonaa kiloa edellisvuotista vähemmän. Satomäärien vähenemistä selittää edellisvuodesta pienentynyt ruokaperuna-ala ja ruokateollisuusperunan heikompi satotaso.
Ruokaperunan tuonti kasvanut
Ruoka- ja ruokateollisuusperunan tuonti on ollut loka-marraskuussa selvästi edellisvuotta suurempaa. Ruokaperunan nettotuonti oli loka-marraskuussa 2008 tullin tilastojen perusteella 6 miljoonaa kiloa, kun vuotta aikaisemmin se oli 0,4 miljoonaa kiloa. Suurin osa tuodusta perunasta tuli Saksasta (4 miljoonaa kiloa).
Taustatietoja tilastosta
Tiken ruokaperunan varastotilasto perustuu 15.1. varastotilanteeseen. Kysely tehdään kaksi kertaa vuodessa (15.10. ja 15.1.) otostutkimuksena 400 tilalle, joilla on viljelyksessä ruoka- ja ruokateollisuusperunaa yhteensä yli 2 hehtaaria. Tällaisia tiloja oli vuonna 2008 Suomessa 1 010, ja niillä oli ruoka- ja ruokateollisuusperunaa yhteensä 13 687 hehtaaria. Tästä määrästä ruokaperunaa oli 9 909 hehtaaria. Kyselyn vastausprosentti oli lokakuussa 62 ja tammikuussa 73.
Lisätietoja
Anna-Kaisa Jaakkonen, Tike, puh. 020 77 21 374
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@mmmtike.fi
- Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja
- Svenska
