Suomalaisten lihan kulutus kasvoi; siipikarjanlihan kulutus ohitti ensimmäistä kertaa naudanlihan kulutuksen
Tilaa tiedotteita
Siipikarjanlihan kulutus kasvoi 0,9 kiloa eli lähes 5 prosenttia edellisvuodesta. Se ohitti nyt ensimmäistä kertaa naudanlihan kulutusmäärän. Sianlihan kulutus kasvoi 0,3 kiloa eli prosentin. Naudanlihan kulutus väheni noin 3 prosenttia eli puoli kiloa edellisvuodesta. Naudanlihaa kulutettiin vuonna 2008 henkeä kohti 18,2 kiloa, sianlihaa 35,3 ja siipikarjanlihaa 18,5 kiloa. Kaikkiaan lihan kulutus oli viime vuonna 76,7 kiloa henkeä kohti, kun mukaan lasketaan myös riista ja syötävät elimet. Määrä on puoli kiloa suurempi kuin vuonna 2007.
Rasvaton maito edelleen suosiossa
Nestemäisistä maitotuotteista jogurtin ja rasvattoman maidon kulutus lisääntyi; täys- ja kevytmaidon sekä piimän ja viilin kulutus väheni edelleen. Yhteensä maitoa kulutettiin 137,2 litraa henkeä kohti eli 0,4 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2007. Määrästä 73,4 litraa eli vähän yli puolet oli kevytmaitoa, jonka kulutus väheni 2,2 prosenttia. Rasvattoman maidon osuus kulutetusta maidosta oli 37 prosenttia eli 51 litraa - 3,2 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Täysmaidon kulutus väheni edellisestä vuodesta vain vajaan prosentin eli 10,5 litraan henkeä kohden, kun aiempina vuosina väheneminen on ollut rajumpaa.
Piimän kulutus väheni edellisvuoden tapaan 2,7 prosenttia 12,6 litraan henkeä kohden. Jogurttia syötiin viime vuonna keskimäärin 21,9 litraa henkeä kohti eli 1,2 prosenttia enemmän kuin vuonna 2007. Viiliä kului 5,1 litraa eli 1,7 prosenttia edellisvuotta vähemmän. Kermaa kulutettiin saman verran kuin vuotta aiemmin - 6,8 litraa. Kaikkiaan nestemäisiä maitotuotteita kulutettiin viime vuonna 183,6 litraa eli lähes saman verran kuin vuonna 2007 (-0,4 %).
Kauraa kului saman verran kuin riisiä
Viljaa kulutettiin viime vuonna henkeä kohti kaikkiaan 80,2 kiloa eli vajaa puoli kiloa edellisvuotta enemmän. Vehnän kulutus pysyi ennallaan eli 48 kilossa henkeä kohti. Rukiin kulutus pieneni parin kasvuvuoden jälkeen kilon edellisvuodesta 15,6 kiloon henkeä kohti. Kauran kulutus lisääntyi kilon verran, ja kauraa kulutettiin viime vuonna saman verran kuin riisiä eli 5,6 kiloa. Ohraa käytettiin 1,3 kiloa, mikä on 0,2 kiloa enemmän kuin vuonna 2007.
Vihannesten kulutus ennallaan, hedelmien kulutus väheni
Tuoreita vihanneksia kului keskimäärin 56,2 kiloa henkeä kohti. Tomaatin kulutus kasvoi 0,6 kiloa edellisvuodesta 11,9 kiloon, mutta muiden tuoreiden vihanneksien määrä aleni 0,8 kilolla eli 44,3 kiloon. Pakastevihanneksia kulutettiin henkeä kohti 4,4 kiloa, mikä on 0,2 kiloa edellisvuotta enemmän. Kaikkiaan vihanneksia kulutettiin viime vuonna henkeä kohden 68,6 kiloa eli suunnilleen saman verran kuin edellisenä vuonna.
Tuoreiden hedelmien kulutus väheni edellisestä vuodesta. Sitrushedelmien kulutus pieneni edellisvuodesta 1,2 kiloa 12,5 kiloon henkeä kohti ja muiden tuoreiden hedelmien 2,1 kiloa 34,2 kiloon henkeä kohti. Määrät ovat samansuuruisia kuin vuonna 2006. Hedelmäsäilykkeitä kului saman verran kuin vuotta aikaisemmin - 6,2 kiloa henkeä kohti. Hedelmämehujen kulutus väheni jo kolmatta vuotta peräkkäin.
Sokeri ja rasvat
Sokerin kulutuksessa oli kasvua vajaan kilon verran edellisvuodesta. Sitä kului viime vuonna henkeä kohden keskimäärin 31,8 kiloa. Rasvoista voin kulutus kasvoi 0,2 kiloa edellisvuodesta 2,8 kiloon. Margariinin kulutus väheni, ja rasvaseosten kulutus kasvoi 0,1 kilolla vuodesta 2007. Rasvaseoksia kului 2,9 ja margariinia 7,5 kiloa viime vuonna. Kananmunia syötiin viime vuonna henkeä kohden keskimäärin 9,6 kiloa eli 0,1 kiloa enemmän kuin edellisvuonna.
Lisätietoja
Tiken tekemään ravintotaseeseen kuuluu 11 ruoka-aineryhmää sekä juomat. Ravintotase laaditaan vuosittain YK:n maatalous- ja elintarvikejärjestö FAO:n jaottelun mukaisesti.
Lisätietoja antaa aktuaari Tarja Kortesmaa, puh. 020 77 21 372.
Ravintotase ilmestyy julkaisuna, jonka hinta on 35 euroa (sis. alv.), ja sitä voi tilata puh. 020 77 21 394 tai 020 77 2005 tai sähköpostitse: tilastojulkaisut@mmmtike.fi


