Haku: Tiedotteet
Tulokset
Tilaa tiedotteita
Tiken ensimmäisen ennakkosatotilaston mukaan Suomessa korjataan syksyllä pienin viljasato kymmeneen vuoteen. Viljasato jäänee 3,1 miljardiin kiloon. Pieni vilja-ala ja keskimääräistä pienempi satotaso pudottavat viljasadon peräti neljänneksen pienemmäksi kuin vuonna 2009. Rypsistä sen sijaan odotetaan ennätyssatoa. Sato-odotus on 68 % suurempi kuin viime vuoden rypsisato. Seuraava ProAgrian asiantuntijoiden arvioihin perustuva ennakkosatotilasto julkaistaan 2.9.
Tiken (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus) ravintotaseen ennakkotietojen mukaan suomalaiset kuluttivat viime vuonna viljaa keskimäärin 80 kiloa, vihanneksia 71 kiloa, hedelmiä 79 kiloa ja lihaa 74 kiloa. Tiken vuosittain tekemä Ravintotase on yhteenveto Suomen tärkeimpien elintarvikeryhmien tuotannosta, kotimaisesta käytöstä ja kulutuksesta.
Luomuviljojen kokonaistuotanto pysyi samalla tasolla edellisvuoteen verrattuna. Luomuviljaa tuotettiin Tiken (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus) keräämien tietojen mukaan vuonna 2009 yhteensä 76 miljoonaa kiloa eli 2 % Suomen viljantuotannosta. Luomurypsin ja –herneen tuotanto nousi edellisvuodesta. Uutena tilastointikohteena on luomuhärkäpapu.
Viljelijöiden tukihakemustietojen perusteella tämän vuoden vilja-ala on pienin 15 vuoteen ja rypsiala suurempi kuin koskaan aiemmin. Peltoalassa on odotettavissa myös muita huomattavia muutoksia. Viljelijöiden omien kylvöpäätösten lisäksi lopulliseen pellonkäyttöön Suomessa vaikuttaa oikukas kevätsää. Rankat sade- ja raekuurot ovat ainakin Varsinais-Suomessa tuhonneet kevään 2010 kylvöksiä. Tike julkaisee seuraavan ennakkotiedon kesän 2010 pellonkäytöstä 22. kesäkuuta, jolloin on saatavissa myös alueittaisia tietoja.
Ensimmäisestä maatalouslaskennasta tulee kuluneeksi tänä vuonna sata vuotta. Juhlavuoden kunniaksi maatalouslaskennan mielenkiintoinen historia on kerätty verkkoon osoitteeseen www.maatalouslaskenta.fi
Tiken (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus) vuoden 2009 puutarhatilastojen mukaan avomaavihanneksia tuotettiin viime vuonna poikkeuksellisen paljon. Myös marjasato oli hyvä. Kasvihuonevihannesten tuotannossa palattiin normaalitasolle vuoden 2008 ennätyssadon jälkeen. Sipulikukkatuotanto kasvoi voimakkaasti.
Lihaa tuotettiin viime vuonna noin 384 miljoonaa kiloa eli neljä prosenttia vähemmän kuin vuonna 2008. Naudanlihantuotanto kasvoi hieman edellisvuodesta. Naudanlihan tuottajahintojen nousu jatkui. Sian- ja siipikarjanlihan tuotanto kääntyi viime vuonna laskuun kahdeksan vuotta kestäneen nousun jälkeen. Myös sian- ja siipikarjanlihan tuottajahinnat kääntyivät laskuun.
Maidontuotanto kääntyi vuonna 2009 kasvuun, ja tuotanto lisääntyi yhdellä prosentilla 2 264 miljoonaan litraan. Maidon tuottajahinta laski samalla 10 prosenttia. Kananmunia tuotettiin vähemmän kuin edellisvuonna. Myös kananmunien tuottajahinnat kääntyivät laskuun. Tiedot ovat Tiken (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus) vasta valmistuneista tilastoista.
Tike tutkii vuosittain maatilojen lukumäärän kehittymistä, peltoalaa, tuotantosuuntia ja viljelijätietoja Maatilojen rakenne -tilastossaan, johon tiedot saadaan maatilarekisteristä. Yli sadan hehtaarin tiloilla oli vuonna 2009 jo neljännes Suomen peltopinta-alasta. Nuoret viljelijät pitivät hallussaan isoimpia tiloja.
Teollisuus, kauppa ja interventio ostivat viljaa maatiloilta vuonna 2009 yhteensä 2 miljardia kiloa. Kotimaista ja ulkomaista viljaa käytettiin teollisuudessa vuonna 2009 yhteensä 1,3 miljardia kiloa.
Ruoka- ja ruokateollisuusperunaa tuotettiin viime kesänä ennätysmäärä, 452 miljoonaa kiloa. Lokakuun puolivälissä maatilojen varastoissa oli ruokaperunaa 225 miljoonaa kiloa. Tammikuun puoleen väliin mennessä varastot olivat kuitenkin vähentyneet edellisvuotta ripeämmin, ja 15.1. maatilojen varastomäärä oli 132 miljoonaa kiloa.
Tiken marraskuussa 2009 julkaisemiin ennakkotietoihin saatiin jo pääosa satotilaston tiedoista, ja suuria muutoksia niihin ei tullut juuri valmistuneessa lopullisessa satotilastossa. Viljasadosta on saatavissa myös historiatietoa: Findikaattori (www.findikaattori.fi) sisältää Suomen historian koko tilastoidun viljasadon vuodesta 1920 lähtien. Historiatiedot ja entistä enemmän tietoa tilastoista löytyy myös helmikuusta lähtien Tiken uudistuneesta Matilda-tietopalvelusta (www.maataloustilastot.fi).
Syksyn 2009 vehnäsato oli ennätyssuuri. Kuitenkin vain kolmasosa sadosta täytti leipävehnän laatuvaatimukset, sillä valkuaispitoisuus oli alhainen. Mallasohrasadosta 86 prosenttia täytti jyväkoon ja valkuaispitoisuuden vaatimusrajat. Rehuviljasadon hehtolitrapaino oli keskimäärin hyvä, mutta valkuaispitoisuus jäi alle kymmenen vuoden keskiarvon.
Tiken tilastoissa tapahtui vuoden 2010 alussa muutamia muutoksia. Maataloustuotteiden tuottajahinnoista tuli vuoden alusta uusi SVT-tilasto. Kotieläinten lukumäärätilastot yhdistettiin yhdeksi laajemmaksi tilastoksi, samoin kananmunatilastot. Viljan osto-, käyttö ja varastotilastot uudistuivat.
Kevätvehnästä korjattiin tänä syksynä ennätyssuuri sato. Sadon laatua heikensi kuitenkin alhainen valkuaispitoisuus - alin kymmeneen vuoteen. Mallasohrasadosta 82 prosenttia ylitti mallaskelpoisuuden valkuaispitoisuuden ja jyväkoon vaatimusrajat. Poikkeuksellisen alhainen valkuaispitoisuus alensi myös mallaslaatuisen sadon määrää. Rehuviljasato oli suurelta osin hyvälaatuista.
Tiken satotilaston ennakkotietojen mukaan kuivaviljasato oli lähes 4,3 miljardia kiloa. Sen lisäksi vilja-alaltamme korjattiin 0,2 miljardia kiloa tuoresäilöviljaa. Ohrasta (2,2 miljardia kiloa) ja vehnästä (0,9 miljardia kiloa) korjattiin ennätyssato. Kaurasato (1,1 miljardia kiloa) pieneni 100 miljoonaa kiloa ja ruissato (42 miljoonaa kiloa) kolmanneksen vuodesta 2008. Satotiedot tarkentuvat tammikuussa 2010, kun Tike julkaisee vuoden 2009 lopullisen satotilaston.
Ruokaperunaa oli varastoissa lokakuun puolivälissä 225 miljoonaa kiloa eli 33,6 miljoonaa kiloa viimesyksyistä enemmän. Tike (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus) tilastoi nyt toista kertaa maatilojen ruokaperunavarastoissa olevan perunan määrää.
Tiken (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus) viljatase satovuodelta 2008 - 2009 on valmistunut. Vuoden 2008 hyvä viljasato (4,2 miljardia kiloa) kattoi vehnän, ohran ja kauran osalta kotimaisen tarpeen, mutta ruista oli tuotava elintarvikejauhatukseen 86 miljoonaa kiloa. Viljan varastot, 1 960 miljoonaa kiloa, olivat kesäkuun lopussa lähes 475 miljoonaa kiloa suuremmat kuin vuotta aiemmin.
Viljan kokonaissato voi nousta jopa 4,4 miljardiin kiloon, mikäli puintisäät jatkuvat suotuisina. Tämä olisi toteutuessaan noin 160 miljoonaa kiloa enemmän kuin syksyllä 2008. Näin ennustaa Tike, Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus, kesän toisessa ja viimeisessä ennakkosatoarviossaan. Lopullinen satotilasto valmistuu ensi vuoden tammikuussa, mutta Tike julkaisee siitä ennakkotiedon marraskuussa 2009.
Tiken (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksen) ensimmäisen ennakkosatoarvion mukaan viljasato yltää tänä syksynä 4,3 miljardiin kiloon. Tiken seuraava ennakkosatoarvio ilmestyy syyskuun alussa.
Tiken (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus) juuri valmistuneen Ravintotaseen mukaan suomalaiset söivät viime vuonna lihaa 76,7 kiloa henkeä kohden - puoli kiloa enemmän kuin vuonna 2007. Siipikarjanlihan kulutus kasvoi 0,9 kiloa, ja se ohitti ensimmäistä kertaa naudanlihan kulutusmäärän. Tiken vuosittain tekemä Ravintotase on yhteenveto Suomen tärkeimpien elintarvikeryhmien tuotannosta, kotimaisesta käytöstä ja kulutuksesta. Siipikarjanlihan kulutus kasvoi 0,9 kiloa eli lähes 5 prosenttia edellisvuodesta.
Luomuviljojen kokonaistuotanto väheni edellisvuoteen verrattuna. Luomuviljaa tuotettiin Tiken (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus) keräämien tietojen mukaan vuonna 2008 yhteensä 76 miljoonaa kiloa eli 2 % Suomen viljantuotannosta. Suurin osa luomuviljasta myös käytettiin ja myytiin luomuna. Luomuperunan tuotanto nousi edellisvuodesta.
Tiken (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus) ennakkotietojen mukaan viljakasvien alat pienenivät rajusti, samalla kun rypsin ja rapsin alat nousivat.
Kasvihuoneiden energiankulutustiedot vuodelta 2008 ovat valmistuneet. Tiken (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus) keräämien tietojen mukaan kasvihuoneiden energiankulutus kasvoi hieman edelliseen tilastointivuoteen 2006 verrattuna. Tuontienergian käyttö lämmityksessä on vähentynyt ja kotimaisen energian käyttö lisääntynyt vuodesta 2006. Energiaa käytettiin kasvihuoneissa vuonna 2008 yhteensä 1 795 553 megawattituntia (MWh). Polttoöljyn ja kivihiilen käyttö väheni kumpikin, mutta sähkön käyttö lisääntyi 32 481 MWh:lla 476 044 MWh:iin.
Kasvihuoneiden energiankulutus 2008 Kasvihuoneyritykset etsivät korvaajaa polttoöljylle Kasvihuoneiden energiankulutustiedot vuodelta 2008 ovat valmistuneet. Tiken (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus) keräämien tietojen mukaan kasvihuoneiden energiankulutus kasvoi hieman edelliseen tilastointivuoteen 2006 verrattuna.
Tiken (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus) puutarhatilastojen mukaan kasvihuonevihannesten tuotanto kasvoi ennätykselliseen 76 miljoonaan kiloon. Kukkapuolella suurin kirijä oli leikkonarsissi, jonka tuotanto kasvoi kolmanneksella 2,5 miljoonaan sipuliin. Kasvihuonevihanneksia viljeli 936 yritystä 256 hehtaarin alalla. Kokonaisala pysyi lähes ennallaan, mutta tuotanto kasvoi ennätykselliseen 76 miljoonaan kiloon. Tästä oli tomaattia 40 miljoonaa kiloa ja kurkkua 31 miljoonaa kiloa. Tomaatin sato oli suurin kautta aikojen, vaikka ala väheni lievästi.
Lihan kokonaistuotanto kasvoi noin 400 miljoonaan kiloon viime vuonna. Sianlihantuotanto rikkoi jälleen ennätyksiä, kun tuotanto kasvoi 217 miljoonaan kiloon. Siipikarjanlihaa tuotettiin ensimmäistä kertaa yli 100 miljoonaa kiloa. Naudanlihaa tuotettiin reilu seitsemän prosenttia vähemmän kuin vuonna 2007. Lihan tuottajahinnat ovat olleet nousussa. Naudanlihaa tuotettiin näin vähän viimeksi vuonna 1962
Maitoa tuotettiin viime vuonna vajaa kaksi prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna. Samalla maidon tuottajahinta nousi lähes neljänneksen. Tuottajahinta oli korkeammalla kuin koskaan aiemmin EU-jäsenyyden aikana. Kananmunien tuotanto kasvoi edellisvuodesta. Myös tuottajahinnat ovat olleet nousussa.
Hillittykasvuisten omenapuiden osuus on voimakkaassa kasvussa. Vuosina 2003 - 2007 istutetuista omenapuista peräti 86 prosenttia oli hillittykasvuisia. Tike, Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus selvitti kaupallisten omenatarhojen puiden lajikkeita, ikäluokkia ja tiheyksiä vuonna 2008 tehdyssä kyselyssä.
Tike (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus) on julkaissut maatilarekisterin tiedot vuodelta 2008. Maatilojen rakennemuutos on jatkunut samansuuntaisena jo usean vuoden ajan, eli maatilojen lukumäärä on vähentynyt, keskimääräinen tilakoko on kasvanut ja kotieläintilojen osuus tiloista on supistunut. Tukialueittain kehitys vaihtelee tuotantosuunnan mukaan. Tuotantosuuntien sisällä suhteellisesti eniten väheni sikataloutta harjoittavien tilojen määrä. Sikatalouden lopettaneista valtaosa vaihtoi tuotantonsa viljanviljelyyn.
Ruokaperunavarastojen tilastointi siirtyi lokakuussa ProAgrialta Tikeen (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus), ja uudistuneen tilaston perusteella maatilojen varastoissa oli tammikuun puolivälissä jäljellä ruokaperunaa 124 miljoonaa kiloa.
Vehnäsadosta viidennes ja rukiista vajaa kolmannes täytti leipäviljan laatuvaatimukset. Mallaskelpoisen ohran osuus oli edellisiä vuosia suurempi. Mallasohran ja rehuviljojen muuten hyvää käyttölaatua heikensivät homeiset ja itäneet jyvät, joita esiintyi viime vuotta enemmän. Tiedot perustuvat Tiken ja Eviran kokoamiin viljan sato- ja laatutietoihin vuodelta 2008.
Pelloilta korjattiin vuonna 2008 ennätyksellinen ohrasato, mutta useimpien muiden kasvien sato oli pienempi kuin vuonna 2007. Tiken satotilasto, joka kuuluu Suomen viralliseen tilastoon (SVT), valmistui vuodenvaihteessa. Ennakkotiedot sadosta annettiin heinäkuun lopussa ja syyskuun alussa. Ennakkotieto lopullisesta satotilastosta julkaistiin marraskuun lopussa.
Tiken satotilaston ennakkotietojen mukaan tämän vuoden viljasato yltää 4,1 miljardiin kiloon. Viljasato on vain hieman (50 miljoonaa kiloa) pienempi kuin viime vuonna. Sadosta pääosa on rehuviljaa: ohraa 2,1 ja kauraa 1,1 miljardia kiloa. Leipäviljoja eli ruista ja vehnää saatiin vähemmän kuin vuonna 2007: tänä vuonna ruissato oli 60 miljoonaa kiloa ja vehnäsato 778 miljoonaa. Satotiedot tarkentuvat tammikuussa 2009, kun Tike julkaisee vuoden 2008 lopullisen satotilaston. Vuoden 2008 viljasato 4,1 miljardia kiloa
Kotimainen viljasato ylitti 4 miljardia kiloa, mutta laatu ei yllä kaikilta osin viime vuosien tasolle. Vain 19 prosenttia vehnästä on leipäviljakelpoista. Sen sijaan mallasohrasta peräti 80 prosenttia täyttää mallaskelpoisuuden proteiinipitoisuuden ja jyväkoon perusteella. Kasvukauden runsaat sateet ovat lisänneet paikoitellen homeiden määrää, mutta toksiinipitoisuudet ovat jääneet alhaiselle tasolle. Tike ja Evira ovat koonneet vuoden 2008 viljasadon laatua koskevat ennakkotiedot. Lopulliset viljasadon laatutiedot julkaistaan tammikuussa 2009.
Ruokaperunavarastojen tilastointi on uudistunut ja uudistettu tilasto ilmestyy nyt ensimmäistä kertaa. Sen arvion perusteella ruokaperunaa oli varastoissa lokakuun puolivälissä 192 miljoonaa kiloa. Uusi ruokaperunavarastotilasto
Tiken (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus) viljatase satovuodelta 2007 - 2008 on valmistunut. Suomessa käytettiin viljaa vuoden aikana 3,4 miljardia kiloa. Siitä rehukäytön osuus oli 63 % ja ruokakäytön osuus 14 %. Vuoden 2007 hyvä viljasato (4,1 miljardia kiloa) mahdollisti 720 miljoonan viljakilon viennin. Tuotanto kattoi muuten kotimaisen tarpeen, mutta ruista oli tuotava elintarvikejauhatukseen 57 miljoonaa kiloa.
Kasvukauden sää ei ole ollut kaikin paikoin peltokasveille paras mahdollinen. Viljojen orastumista heikensi toukokuussa keskimääräistä kylmempi ja kuivempi sää. Kesäkuu jatkui viileänä, mutta kuivuus vaihtui runsaisiin sateisiin. Myös heinäkuun kahden ensimmäisen viikon aikana sateinen ja viileä sää on jatkunut.
Suomalainen söi viime vuonna lihaa keskimäärin reilut 76 kiloa kiloa, eli 3,5 prosenttia enemmän kuin vuonna 2006. Vihannesten kulutus kasvoi vajaa 6 prosenttia ja hedelmien kulutus noin 7 prosenttia edellisestä vuodesta. Maitotuotteista jogurtin ja rasvattoman maidon suosion kasvu jatkui. Tike, Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus, tekee vuosittain yhteenvedon Suomen tärkeimpien elintarvikeryhmien tuotannosta, kotimaisesta käytöstä ja kulutuksesta.
Luomuviljaa tuotettiin vuonna 2007 yhteensä 81 miljoonaa kiloa eli 2,2 % Suomen viljantuotannosta. Luomuna viljeltyä leipäviljaa (vehnää ja ruista) tuotettiin 18 miljoonaa kiloa. Määrä on 15 % enemmän kuin vuonna 2006. Rehuviljaa (ohraa, kauraa ja seosviljaa) tuotettiin luomuna 63 miljoonaa kiloa. Määrä on 19 % enemmän kuin vuonna 2006.
Tiken ennakkotietojen mukaan viljan kylvöala kasvaa viime vuodesta noin 86 000 hehtaaria. Lisäystä edellisen vuoden alaan on reilut 7 %. Kesällä 2008 viljaa kasvaa lähes 55 % pelloista. Muiden viljelykasvien ala sen sijaan on vähentynyt yli 32 000 hehtaaria. Kesää 2007 enemmän kylvössä on kevätvehnää, rehuohraa, mallasohraa ja kauraa. Syysviljojen, sokerijuurikkaan, herneen sekä rypsin ja rapsin ala on puolestaan vähentynyt edellisestä vuodesta. Tiedot perustuvat tukihakemustietoihin.
Viime vuonna maatiloilla ja puutarhayrityksissä työskenteli noin 145 000 henkilöä. Työpäiviä kertyi kaikkiaan 22 miljoonaa. Tiedot maatilojen ja puutarhayritysten työvoimasta on saatu Tiken kokoamasta maatalouden rakennetutkimuksesta. Tutkimuksessa on tarkasteltu myös maatilojen muuta yritystoimintaa, jonka osuus on lähes sama kuin vuonna 2005. Nyt julkaistavat tulokset sisältävät aikaisemmista vuosista poiketen myös kasvihuoneyritysten tiedot.
Tiken kotieläinten lukumäärätilastojen mukaan nautoja oli 1.12.2007 vajaat kolme prosenttia vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Lypsylehmien määrä väheni ja emolehmien määrä nousi aiempien vuosien tapaan. Sikojen määrä väheni hieman, eniten vähennystä oli emakoiden määrässä. Kanojen, lampaiden ja maatiloilla olevien hevosten määrät sen sijaan kasvoivat viime vuonna. Emolehmien määrän kasvuvauhti jatkuu tasaisena
Tike (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus) on saanut valmiiksi ennakkotiedot vuoden 2007 puutarhayritysten määrästä sekä niillä viljeltyjen kasvien pinta-aloista ja tuotantomääristä. Puutarhayritysten määrä ja viljelyala pienenivät. Avomaa- ja kasvihuonevihanneksissa samoin kuin marjoissa ja koristekasveissa löytyi viljelyalaltaan ja tuotantomääriltään sekä nousijoita että laskijoita. Puutarhayrityksiä oli 5 245 vuonna 2007. Avomaaviljelmiä oli 4 123 ja kasvihuoneviljelmiä 1923.
Tiken tilastojen mukaan maidon tuotanto laski viime vuonna reilulla kahdella prosentilla 2 287 miljoonaan litraan. Maidon tuottajahinnat nousivat edellisvuodesta. Reaaliset hinnat sen sijaan jäivät viime vuonna 7- 9 prosenttia menneen kymmenvuotiskauden parhaita hintoja alemmiksi. Kananmunia tuotettiin lähes sama määrä kuin edellisvuonna eli 57 miljoonaa kiloa. Kananmunien nimellinen tuottajahinta nousi neljänneksen vuodesta 2006.
Tiken tilastojen mukaan Suomessa tuotettiin lihaa viime vuonna enemmän kuin koskaan, 398 miljoonaa kiloa. Tuotanto lisääntyi vajaat neljä prosenttia vuodesta 2006. Sian- ja broilerinlihaa tuotettiin ennätyksellisen paljon. Naudanlihan tuotanto kasvoi toista vuotta peräkkäin - tosin näin vähän naudanlihaa on viimeksi tuotettu 1960-luvulla. Lihan nimellishinnat nousivat edellisvuodesta.
Maatalouden rakenne on jo vuosia kehittynyt samaan suuntaan: tilojen määrä on vähentynyt, tilakoko on kasvanut ja erityisesti kotieläintilojen osuus laskenut. Tuoreimpien Maatilarekisterin tietojen mukaan samansuuntainen kehitys on jatkunut myös vuonna 2007. Maatilarekisterin uusimmat tiedot ovat saatavissa Tiken sähköisestä tietopalvelusta Matildasta. Helmikuussa ennakollisina ilmestyneet tiedot julkaistiin lopullisina kirjajulkaisussa toukokuussa 2008.
Tikessä on valmistunut laskelma ruokaperunan varastoista. Sen mukaan varastoissa on edellistalvea enemmän perunaa. Kesän vaihtelevat sääolot eivät suosineet perunan kasvua ja kehitystä - varastoissa peruna on kuitenkin säilynyt hyvin.Perunavarastot tyhjenevät vauhdilla
Tiken satotilaston mukaan vuonna 2007 pelloilta korjattu sato oli hyvä. Viljasato nousi 4,1 miljardiin kiloon edellisvuoden 3,8 miljardista kilosta. Säilörehusato kasvoi vielä huimemmin: se oli peräti 63 % suurempi kuin kuivuuden koettelemana vuonna 2006. Viljelijöiden antamien tietojen perusteella myös sokerijuurikkaan hehtaarisadot ylsivät huippulukemiin. Sokerijuurikkaan kokonaissato jäi kuitenkin kolmanneksen viime vuotta pienemmäksi viljelyalan laskun takia. Vuoden 2007 viljasato 4,1 miljardia kiloa
Kotimaisesta rukiista 84 prosenttia täytti leipäviljan laatuvaatimukset. Vehnäsadosta osuus oli puolet, mikä oli selvästi vuotta 2006 korkeampi. Myös mallaskelpoisen ohran osuus oli korkeampi kuin vuonna 2006. Tiedot perustuvat Tiken ja Eviran kokoamiin vuoden 2007 satotietoihin.
Tiken satolaskelman ennakkotietojen mukaan tämän vuoden viljasato yltää 4,2 miljardiin kiloon. Viljasato on 460 miljoonaa kiloa suurempi kuin viime vuonna. Sadosta 80 % on rehuviljaa: ohraa 2,0 ja kauraa 1,3 miljardia kiloa. Ruissato on 87 miljoonaa kiloa eli 37 mil-joonaa kiloa enemmän kuin vuoden 2006 sato. Satotiedot tarkentuvat tammikuussa 2008, kun Tike julkaisee vuoden 2007 lopullisen satotilaston. Vuoden 2007 viljasato 4,2 miljardia kiloa
Kotimaisen viljasadon laatu on hyvä. Puolet vehnästä on leipäviljakelpoista ja mallasohrasta 42 % on mallaskelpoista. Kaurasta 94 % täyttää rehuteollisuuden yleiset laatuvaatimukset. Vain ohra on laadullisesti viimevuotista heikompaa. Silti 71 % ohrasta ylittää 64 kilon hehto-litrapainon. Tike ja Evira ovat koonneet vuoden 2007 satoa koskevat ennakkotiedot. Lopulliset satotiedot julkaistaan tammikuussa 2008. Vehnästä puolet leipäviljakelpoista
Puintikauden alussa satonäkymät ovat Tiken toisen ennakkosatoarvion mukaan valoisat. Viljasato voi yltää 4 miljardiin kiloon, mikä on noin 250 miljoonaa kiloa viimevuotista enemmän. Lopullinen satotilasto valmistuu tammikuussa 2008, mutta Tike (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus) julkaisee siitä ennakkotiedon marraskuussa 2007. Ruissato voi yltää 90 miljoonaan kiloon - rukiin tuonti vähenee
Tiken (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus) viljatase satovuodelta 2006 - 2007 on valmistunut. Suomessa käytettiin viljaa vuoden aikana 3,3 miljardia kiloa. Siitä rehukäytön osuus oli 63 %, ja ruokakäytön osuus 13 %. Viljantuotanto (3,7 miljardia kiloa) kattoi periaatteessa kotimaisen tarpeen, mutta ruista oli kuitenkin tuotava elintarvikejauhatukseen 73 miljoonaa kiloa. Pääosa viljasta rehuksi - yli 2 miljardia kiloa
Kasvukaudella lämpöä ja sateita on tullut sopivassa suhteessa peltokasvien kasvun kannalta lähes koko maassa. Rypsiä koetteli alkukesästä kirppahyökkäys, joka pakotti jopa useisiin uusintakylvöihin. Viljasato voi yltää 4 miljardiin kiloon, jos kasvuedellytykset jatkuvat yhtä suotuisina. Lähes kaikkien viljojen hehtaarisato näyttäisi olevan kymmenyksen keskimääräistä korkeampia. Ennakkosatoarvio kuvaa satotilannetta heinäkuun puolessa välissä. Kasvukauden loppuvaiheella ja korjuuolosuhteilla on ratkaiseva vaikutus syksyn puintimääriin.
Tike, Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus, tekee vuosittain yhteenvedon Suomen tärkeimpien elintarvikeryhmien tuotannosta, kotimaisesta käytöstä ja kulutuksesta. Suomessa syötiin viime vuonna lihaa 73,5 kiloa henkeä kohden eli vajaa prosentti edellisvuotta enemmän. Vihannesten ja hedelmien kulutus jäi noin 4 prosenttia pienemmäksi kuin vuonna 2005. Maitotuotteista rasvattoman maidon suosion kasvu jatkui, ja jogurttia syötiin edellisvuotta enemmän. Sianliha on suomalaisten suosikki
Kaura, syysvehnä ja ruis lisäsivät tänä vuonna viljelyalaa rypsin, ohran ja sokerijuurikkaan kustannuksella. Kun tukihakemustiedoista on tallennettu noin 84 %, vaikuttaa siltä, että myös rehunurmiala kasvaa huomattavasti (+ 30 000 ha) viime vuodesta. Viljelyalatiedot tarkentuvat vielä ennen juhannusta, sillä tietojen tallennus kunnissa on vielä kesken. Tiken (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksen) ennakkotietojen mukaan viljojen kylvöala kasvaa viime vuodesta 23 000 hehtaarilla.
Tiken (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus) kotieläinten lukumäärätilastojen mukaan nautoja oli 1.12.2006 noin 1,7 % vähemmän kuin vuosi sitten vastaavana ajankohtana. Lypsylehmien lukumäärä väheni kun taas emolehmien määrä nousi. Myös sikojen, kanojen ja vuohien lukumäärät vähenivät edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Maatilalla olevien hevosten lukumäärä kasvoi jo viidettä vuotta peräkkäin ja hevosia oli maatiloilla joulukuun alussa noin 31 500 kappaletta.
Puutarhayrityksiä oli viime vuonna 5 703. Tiken puutarhatilastojen mukaan vähennys edellisvuoteen verrattuna oli 585. Pinta-ala väheni 301 hehtaaria. Tuotantomääriä tarkastettaessa selkeitä nousijoita olivat tomaatti ja useat salaatit sekä avomaalla että kasvihuoneessa. Myös tulppaanituotanto jatkoi kasvuaan. Avomaan yllättäjä rapeakeräsalaatti Avomaan tuotantoala oli viime vuonna 16 768 ha. Avomaavihanneksia viljeltiin 8 370 hehtaarin alalla.
Suomessa oli vuonna 2006 kaikkiaan 69 071 maatilaa, mikä on noin 500 tilaa vähemmän kuin vuonna 2005. Tiedot ovat peräisin Tiken ylläpitämästä maatilarekisteristä. Lopulliset tiedot julkaistaan Matildan lisäksi kirjajulkaisuna loppukesästä 2007. Keskipeltoala säilyi lähes muuttumattomana Suomalaisilla maatiloilla oli vuonna 2006 peltoa keskimäärin 33,31 hehtaaria tilaa kohden, mikä oli vain hieman enemmän kuin edellisenä vuonna (33,03 ha). Keskipeltoalan kasvu näyttäisi siis tasaantuneen.
Viime vuosina elintarvikeketjun toimintaan sekä elintarvikkeiden laatuun ja turvallisuuteen liittyvän tiedon yhteiskunnallinen ja taloudellinen merkitys on kasvanut voimakkaasti. Elintarvikekriisit, niitä seurannut julkisuus sekä kuluttajien lisääntynyt tietoisuus ovat korostaneet elintarvikeketjun toimintaan liittyvän tiedon merkitystä. Tiken, Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksen kokoama uusi Pellolta pöytään -tilastojulkaisu vastaa laajeneviin tietotarpeisiin.
Tiken (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksen) tilastojen mukaan vuonna 2006 sianlihan tuotantomäärä kohosi uuteen ennätykseensä eli 208,3 miljoonaan kiloon. Sianlihan tuottajahinta kääntyi hienoiseen laskuun. Siipikarjanlihan tuotanto oli toista vuotta peräkkäin suurempi kuin naudanlihan tuotanto. Naudanlihan tuotanto lisääntyi hieman edellisvuodesta. Naudanlihan tuottajahinnat nousivat toista vuotta peräkkäin. Lihaa tuotettiin viime vuonna yhteensä 384 milj. kiloa, mikä on 1,7 % enemmän kuin edellisvuotena.
Tiken (Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksen) maidon tuotantotilaston mukaan maidon kokonaistuotanto oli viime vuonna 2 343 milj. litraa. Määrä väheni 0,8 prosenttia edellisvuodesta. Maidon tuottajahinta pysytteli likipitäen vuoden 2005 tasolla. Kananmunien kokonaistuotanto laski 56,7 milj. kiloon. Munien tuottajahinta kääntyi hienoiseen nousuun kolme vuotta kestäneen laskun jälkeen. Maidontuotannon väheneminen jatkui
Tikessä on valmistunut laskelma ruokaperunan tämänhetkisestä varastotilanteesta. Sen mukaan varastoissa on tuntuvasti edellisvuotta vähemmän perunaa. Peruna on säilynyt varastoissa hyvin.


