Uudistunut Puutarhatilastot-julkaisu ilmestynyt
Uudistunut Puutarhatilastot-julkaisu on ilmestynyt
Puutarhatilastot 2009-julkaisu on ilmestynyt. Aikaisemmin Puutarhayritysrekisterin nimellä ilmestynyt julkaisu on uudistunut myös ulkoasultaan. Julkaisu on nyt nelivärinen ja tilastotaulukoiden tukena on tekstiä ja teemakarttoja. Julkaisu sisältää tilastotietoja liittyen puutarhatilojen lukumääriin, pinta-aloihin ja tuotannon määrään.
Julkaisusta selviää muun muassa, että Suomessa tuotettiin avomaavihanneksista eniten porkkanaa ja että kasvihuonetuotanto on keskittynyt Länsi-Suomeen. Julkaisun aikasarjat kuvaavat puutarhatuotannon kehitystä vuodesta 1984 alkaen.
Julkaisun tiedot perustuvat pääosin vuosittain kerättävään tilastokyselyyn. Julkaisu sisältää myös Eurostatin kokoamia tilastoja EU-maiden vihannesten ja marjojen tuotannosta.
